Luca täytti eilen 2 vuotta! Eli se on seesteinen aikuiskoira. Hahaahh

Juhlat oli aika minimaaliset kun emäntä viruu flunssan (sen ihan tavallisen) kourissa, mutta kaakku synttäripojalle sentään tehtiin ja pakolliset poseeraukset järkättiin. Sai Luksu myös synttärilahjankin: uuden uimalelun edellisen rikkoontuneen tilalle, mutta sillä Luca pääsee leikkimään vasta viikon päästä kun mennää taas käymään Hyvinkään koirakylpylässä.

Kuvat ovat on otettu kännykällä, joten on hiukka huonolaatuisia...

Luca on nyt terveystutkittu ja seuraavaa todettiin:

Lonkat: B/B

Kyynärät: 0/0

Silmät: Terveet, makroblepharon: todettu

(kaavakkeessa vielä erikseen merkintä, että kyseessä on lievä makroblepharon). Tarkoittaa siis sitä että Lucan silmävaot ovat aavistuksen suuret ja sen silmissä näkyy jonkin verran sitä valkoista reunoilta.

Tulimme juuri Vihdistä Kai Skutnabbin lonkkakuvauksista. Skutnabb arvioi Lucan lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Ne toki voivat vielä Kenneliitossa muuttua, mutta ei ne ihan hirveen huonoksi voi, niin vakuuttunut ja vakuuttava Skuti oli sanoessaan monta kertaa "todella hyvät nivelet on, ei ole mitään moittimista". Nyt on aihetta juhlaan!

Sankari itse näyttää siltä kuin olisi juhlinut jo... Seistä pojottaa keskellä olkkarin lattiaa, jokainen tassu sojottaa hieman eri suuntaan, silmät pyörii päässä ja kuola valuu norona suupielestä. Voi raukkaa...

Kesä hujahti ohi yhdessä silmänräpäyksessä. Kesä oli ilmoiltaan kaunis mutta omalla kohdallani tasan siihen loppuu tämän kesän ylistys. Sen verran ketuttaa koko kesän jatkuneet pahat selkäkivut. Neljä kuukautta jo kohta mennyt. Koiran kanssa treenaaminen jäänyt aivan hirvittävän vähälle.. Nyt on pakko yrittää ryhdistäytyä, apuna fysioterapia (jonka aloitin viime viikolla) ja hirvittävän voimakkaat särkylääkkeet. Selässä siis suurella todennäköisyydellä välilevytyrä..

Jotain hyvääkin saatiin aikaan. Eilen Luca läpäisi spanieleiden taipumuskokeen Espoossa! Yritys oli toinen, koska käytiin viikkoa ennen koittamassa onneamme Sammatissa. Tuolloin Luca ei suostunut matalasta rannasta lähtemään uimaan ja aikani sitä painostettuani se seisoi omassa kuplassaan sokeana ja kuurona rantavedessä ja lopulta näytti mulle koirien tyyliin vertauskuvallisesti keskisormea ja ampaisi muitten koirien ja ihmisten luo kauemmaksi. Kyllä suututti. No, mutta auttoi ymmärtämään taas sen piskin aivoituksia. Se paineistuu vaatimisesta aika lailla vaikka sen kuinka tekee innostavasti. Tuloksena siis hylsy sekä tottelevaisuudesta että vesityöstä.

No, uintitreeniä jatkettiin sitten. Oivalsin, että ongelma piilee siinä että Luca kertakaikkiaan inhoaa kastumista. Siis ei välttämättä sitä että on märkä, vaan sitä tunnetta kun kuiva turkki ekaa kertaa kastuu. Niinpä kaikki on kiinni ekasta kerrasta. Kun turkki on märkä, se on aivan into piukassa jo valmiina siellä vedessä odottamassa että heitä jo ja loikkaa iloisesti molskahten veteen. 

Tässä muualle kirjoittamaani raporttia eilisen taipparipäivän tapahtumista:

Uusi yritys ja hienosti läpi. Viikon treenailut ja sen tajuaminen ettei mun koiraa kande viedä uimaan kuivalla turkilla auttoivat ja vesityöosuuskin sujui mallikkaasti. Käytiin etukäteen ennen vesityöosuutta pikauintireissulla Bodomin rannalla ja kastelin sitä vielä juuri ennen omaa osuutta kaatamalla vesipullosta vettä niskaan. Oma vuoro koitti ja Luca molskahti pukin perään innolla uimaan ja toi rantaan asti. Tuomari nauroi, että ei kyllä tuon suorituksen perusteella uskoisi että meillä on ollut minkäänlaista vaikeutta ko. osiossa.

Jäljestys oli vähän kummallinen kokemus kun siellä metsässä hiippaili jousipyssymiehiä (juu, siis ihan oikeasti, jousiammuntatauluja oli siellä) ja Luca ampaisi lähtömakauksen jälkeen niitten perään. Sitä ei onneksi kyllä huomioitu arvostelussa. Jäljelle palauttamisen jälkeen mentiinkin vauhdilla. Laahattavana elukkana tällä kertaa fasaani. Lucan mielestä iiiiiii-hana.

Lucan haku ei minun mielestäni ollut niin laajaa kuin viimeksi ja se hiukka pidemmäksi ajaksi seisahtuikin laukauksen jälkeen mutta tuomarilta tuli erinomaiset arvostelut laajasta ja ilmavainuisesta hausta.

Sosiaalisesta käyttäytymisestä, tottelevaisuudesta ja yhteistyöstä saatiin kaikista tosi hyvät arvostelut. Lucaa kuvattiin iloiseksi, tottelevaiseksi koiraksi, joka tarkkailee rauhallisesti ympäristön tapahtumia. Meidän yhteistyö on kuulemma vähäeleistä ja toimivaa.

Näinpä Lukis siis sai SPA1 tuloksen, jolla me päästään nyt siis tulevissa misseilykoitoksissa käyttöluokkaan. Tulos myös edesauttaa meitä mahdollisesti tulevaisuudessa mm. Eestin muotovalioarvon ja kansainvälisen muotovalioarvon saavuttamisessa. Ja ennenkaikkea todistaa sen että Lucalla on käyttökoiraominaisuuksia ja sitä olisi hyvä käyttää jalostuksessa mikäli terveystulokset vaan ovat hyvät. Terveystutkimukset ovat syksyn ohjelmassa- silmäpeilaus on syyskuussa ja lonkka-ja kyynärätutkimukset lokakuun alussa.

Päivän mielenkiintoisin tapahtuma tapahtui kuitenkin kokeen ulkopuolella. Kokeen päänäyttämönä olevan majan takapihalla on meinaan metsikössä isot kalliot ja siellä oli iso uroshirvi tippunut kalliolta alas niin että se seistä pojotti kallionkielekkeellä eikä päässyt takaisin ylös. Alas taas oli niin jyrkkä 20 metrin pudotus että hirviraukka ei voinut muuta tehdä kuin pojottaa siellä.. Paikalle hälyytettiin jotain riistaihmisiä, jotka saapuivat pahaenteisesti hirvikivääreiden kanssa. Mutta onni onnettomuudessa, he saivat kavuttua ylös kalliolle ja raivattua sahan ja kirveen kanssa hirvelle poistumistien kielekkeeltä ja hätistettyä hirven sitä kautta pois. Hirvi tuli kyllä kaameella rytinällä alaspäinkin mutta hiukkasen loivemmasta kohdasta eikä heittänyt kuperkeikkaa joten ei katkonut niskaansa. Hyvä hirvi! Hyvä metsämiehet!

(liiitän kuvan myöhemmin jos yksikään onnistui)

Rimppakinttu pääsi viikonloppuna tositoimiin ekassa mejä-kokeessaan Lapinjärvellä. Kokeenhan järjesti Barbet Finland ry yhteistyössä Etelä-Suomen Spenielikerhon kanssa. Starttasimme viikonloppuun kasvattaja-Heidin ja Lucan emän Lunan kanssa jo perjantai-iltana Heidin perheen asuntoautolla ja karautimme korpeen Lapinjärvelle. Lauantaina aamusta siivoilimme tupaa ja laittelimme aamupalaa koeporukalle, joka pölähti paikalle tekemään jälkiä. Olin barbet Cidin omistajan Tainan pari ja meillä oli tehtävänä kaksi AVO-luokan jälkeä. Kyllähän siinä tunti poikineen vierähti näin ensikertalaiselta, kun ensin suunnistettiin ja merkattiin molemmat jäljet ja sitten veretettiin ne. Jäljet ovat AVO-luokassa 900-1000 metriä pitkiä ja sisältävät kaksi makuuta, joihin tulee kulma. Iltapäivästä alkoi aurinko paistaa ja metsässä rämpiessä tuli "pikkuisen" hiki... Olin aivan rättipoikki kun päästiin takaisin tuvalle.

Lauantai-illaksi kaikki muut lähtivät koteihinsa yöpymään mutta me Heidin kanssa yövyimme siellä asuntoautossa. Nautiskeltiin virvoittavia juomia ja katseltiin aivan päälle rynninyttä ukkosta. Pälätettiin barbet-juttuja myöhään yöhön saakka ja jännitettiin sunnuntaiaamuna koittavaa koetta.

Sunnuntaiaamuna oli herätys klo 6.30 jotta ehditään taas laittaa aamiaiset valmiiksi koeporukalle. Koe alkoi klo 7.30 ilmoittautumisella sekä ylituomarin puhuttelulla, jossa käytiin läpi sääntöjä ja käytäntöjä sekä arvottiin jäljet. Minä sain jäljen numero 2, mistä olin tosi tyytyväinen koska olinkin toivonut että pääsisin itse ensin jäljestämään ennenkuin joudun oppaaksi omatekemälle jäljelle (numero 4). Jännitin meinaan opastamista paljon enemmän kuin omaa suoritustamme!

Seuraavaksi koirat sidottiin jäljestysvaljaissaan ja liinoissaan kiinni puihin laukaustestin suorittamiseksi. Tuomarit tarkkailevat puihin sidottuja koiria samalla kun ammuttin haulikolla ilmaan. Paukkuaran koiran tie valitettavasti tyssää tähän osioon eikä pääse jäljelle. Kukaan koirista sen enempää avoimessa kuin voittajaluokassakaan ei reagoinut paukkuun niin että olisi tullut diskatuksi.

Ekalle AVO-luokan jäljelle lähti Lucan setämies, 2-vuotias Cid (Di Barbochos Reiau de Prouvenco). Lajin henkeen kuuluu, että suorituksista ei metsästä tultua hirveesti keskustella (metsässä jäljellä on vain koira, ohjaaja, tuomari sekä jäljen tehnyt opas) joten en paljoa ehtinyt kuullakaan kuinka Cidillä oli mennyt kun piti jo lähteä omalle jäljelle. Metsän laitaa lähestyttäessä alko jo vähän jännittää ja päässä kaikui kaikki mahdolliset ohjeet mitä jäljellä saa ja mitä ei saa tehdä. Tuomari Hannu Palonen oli tosi mukava ja rupatteli niitä näitä ja kerroin hänelle että olemme ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Hannu kertoili vielä ohjeita ennen lähtöä ja sitten päästettiinkin Luksu jo vauhtiin.

Luca lähti jäljestämään hyvin rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Ensimmäisen 10 metrin matkalla koiraa saa "usuttaa" jäljelle aivan kädelläkin näyttäen mutta huomasin heti että ei minun kyllä Lucalle tarvitse, se lähti heti jäljestämään aivan oma-aloitteisesti. Muutaman kymmenen metrin päästä se kuitenkin eksyi jo ekan kerran jäljeltä, tuomari havaitsi paikalla tosi paljon myyrän koloja. Luca kuitenkin palasi hetken kaarreltuaan takaisin jäljelle ja matka jatkui. Näitä kaarroksia ja kierroksia tuli ekalla osuudella niin paljon, että aloin olla jo hieman kummissani- eikö tästä nyt oikeasti meinaa tullakaan mitään? Matka kuitenkin aina vaan jatkui kiertelyn ja kaartelun jälkeen. Eka osuus oli meillä varmana hitain kaikista osuuksista. Liina sotkeentui koko ajan Lucan takajalkoihin ja tuomari kehoitti minua käymään irrottamassa sen. Pari kertaa kysyin lupaa myös itse. Tuomari myös muutaman kerran kehoitti minua innostamaan Lucaa, ja kerran vahingossa lipsautin "Luca, jälki". Koiran nimeä ei ilmeisesti saisi sanoa innostaessa, tai näin minulle kerrottiin.. Kulmalle tultaessa Luca haisteli makausta pitkään ja hartaasti (hyvä hyvä!) ja lähti tekemään laajaa kierrosta etsiessään missä jälki jatkuu. Toisella osuudella Luca säikähti mm. oksan paukahdusta kun minä astuin oksan päälle, pomppasi ilmaan, mutta jatkoi jäljestystä. Luca johdatti meidät pois jäljeltä, hyppäsi ojan yli ja minä perässä. Liina irtosi kädestäni mutta sain sen onneksi heti kiinni ojan toisella puolella. Kun se kävi tekemässä tarkastuskierroksen, se kääntyikin ympäri kohti suuntaa josta oli just tullut ja loikkasi ojan yli uudelleen. Minä taas könysin perässä. Yhtäkkiä se ottikin ilmavainulla hajun jäljestä ja laukkasi kovalla vauhdilla takaisin jäljelle niinkuin ei ikinä ois poissa ollutkaan. Ja taas matka jatkui :)

Toisella makauksella jälleen haisteli tarkkaan makauspaikan ja lähti kiertämään laajaa kierrosta. Samassa jäljen löydettyään se ampaisi valtavaan vauhtiin, hyvä kun perässä pysyin. Tässä vaiheessa minä jo pohdin että miksiköhän tuomari ei ole jo keskeyttänyt meidän suoritusta, onkait meillä jo tullu vaikka kuinka monta hukkaa kun ollaan kaarreltu ja kierrelty ihan eri lailla kuin harjoitusjäljillämme? Aikakin on pakko olla jo ylittynyt? Niinpä sitä siinä kiidettiin epätietoisin ajatuksin koiran perässä hurjaa vauhtia. Samalla kuulin tuomarin juttelevan oppaalle että saas nähdä riittääkö loppukiri. Silloin tajusin että ei meidän aikamme siis vielä ole ylittynyt, mutta lähellä ollaan. Viimeisellä osuudella vastaan tuli puunrunko, jonka kohdalla Luca hukkasi jäljen. Se kierteli ja kaarteli ja etsi ja etsi mutta ei löytänyt. Se nosteli jo turhautuneena päätään ja katseli ympärilleen, taisipa käydä suhauttamassa pissatkin puun juureen. Jonkun aikaa kierreltyämme kuulin kun opas ja tuomari huutelivat minulle että minun pitäisi tuoda koira heidän suuntaansa. "Niin se loppu nyt sitte tähän" minä kysyin. "ei kun tuomari haluaa että otat koiran eteenpäin tuolla jäljellä ja jatkatte siitä". Näin tehtiin eikä matkaa tuosta kaadolle ollut enää montaa kymmentä metriä. Kaadolla olleeseen peuransorkkaan Luca suhtautui kiinnostuneesti, haisteli sitä pitkään ja hartaasti. Tuomarin kerrottua suorituksen päättyneen, puuskahdin ensimmäisenä "eikö se 45 minuuttia tullut jo aika päivää sitten täyteen". Tuomari myönsi näin olevan mutta oli muutoin hyvin salamyhkäinen tuloksesta. Nehän siis paljastetaan vasta päivän päätteeksi.

Kun menimme takaisin tuvalle, kerroin Heidille ja muille miten meni ja mulle selvisi vasta siellä että todennäköisesti meillä olikin vain yksi hukka- nimittäin se kun meidät lopussa käskettiin sinne jäljelle. Minä hölmöläinen olin luullut niitä aiempiakin kehoituksia kannustaa koiraa pitkän kiertelyn ja kaartelun jälkeen hukiksi :) Sitten kyllä alkoi jo vähän jännittää, tuliko ajanylitystä niin paljon että tulos meni nollille vai olisiko kolmostulos mahdollinen?

Oman jäljen opastaminen seuraavaksi. Se oli kamalaa. Kamalan jännää ja en suorastaan ollut itse kovin tyytyväinen. Ensinnäkin minun jälki oli aivan kamala ryteikkö. Itse olisin ollut maani myynyt jo siitä jos olisin arvonnassa semmoisen saanut. Olimme tehneet muutamia aika karseita virheitä merkkien vajavuudessa ja kaadon ja makauksen sijoittamisessa. Ihan silkkaa kokemattomuuttamme. Jäljen saanut cockeri ei kuitenkaan ollut sinä päivänä vireessä ja sai kolme hukkaa heti alussa ja suoritus keskeytyi. Mentiin koirakon kanssa jälki loppuun ilman tuomaria harjoituksenomaisesti  ja kuulin tuolta kokeneelta jäljestäjältä mitä olimme tehneet väärin. Hyvin ystävällisesti esitettynä, herttainen vanhempi rouva kun on kyseessä. Valtavan opettavainen kokemus siis, vaikka kyllä minua hiukka nolotti. Melkein pakko sanoa että suorituksen keskeytyminen alkuvaiheessa oli melkein onni onnettomuudessa, ettei nyt ainakaan mitään jäljen hylkäyksiä sitten päässyt tulemaan.. En tiedä kyllä olisiko se nyt ihan niin huono ja kaamea ollut, mutta en oisi halunnut ottaa selvää..

Sitten oli luvassa odottelua ja hernekeiton syömistä ja koiramaista turinointia ja kokemusten jakamista. Päivän päätteeksi oli palkintojenjako. Hämmästys ja ilostus oli suuri kun Lucan arvostelu luettiin:

"Rauhallinen lähtö ja jäljestys. Pieniä kaarroksia ja osin hieman sivussa kulkien. Kulmilla lenkit, viimeisellä laaja. Makuut tarkistaen. Viimeisellä osuudella vauhti paranee, tosin osuuden puolivälissä eteneminen loppuu, jää pyörimään niin pitkäksi aikaa että tuomitaan hukka. Loppu hyvin, mutta reilusti yliaikaa. Kaatokäytös hyväksytty."

Tulos AVO3 ja 24 pistettä. Jahuu! Eka koe ja eka tulos!

Vielä suurempi jahuu tuli siitä että Lucan mamma Luna sai AVO1 tuloksen 40 pisteellä!

Tyytyväisinä palasimme kotiin. Rättiväsyneinä kaikesta siitä rämpimisestä (yhteensä laskin että noin 7 km) ja tapahtumista muutenkin. Mutta mejä-kärpänen pääsi puremaan pahemman kerran. Olen jo selaillut villinä Koiramme-lehden takasivuilta tulevia kesän kokeita. Me halutaan uudestaan!

Turkki läks. Ulla ja Nuno olivat auttamassa (lue: Ulla auttoi, Nuno ilkkui toverille hädässä), kiitos kaunis! En ikikuuna päivänä olisi yksin saanut urakkaa säällisessä ajassa valmiiksi, sen verran huonoja selälle ovat työasennot.

Kuvia Lucan muodonmuutoksesta voit käydä katsomassa täältä: http://picasaweb.google.fi/petra.jormalainen/LucanMuodonmuutos#

Kyllä!

Mentiin, nähtiin ja koettiin viikonloppuna Eestin Voittaja 2009 näyttely Tallinnassa ja kaikki meni putkeen! Lucasta leivottiin EST V-09. Lisäksi Luca luonnollisesti ainoana barbettina oli ROP ja kaiken kukkuraksi meille ojennettiin Viron serti (jolla me ei tosin ihan kamalasti tehdä mitään koska noita pitäisi saada kolme että valioitus Viroon ja helpommallakin valioitus sen jälkeen kun olisi jo Suomen valio eikä tarvitse enää kuin yhden sen jälkeen saadun.. Mutta saatiinpa hieno ruusuke!) sekä kansainvälinen CACIB. Tuomari Eva Mjelde Norjasta tykkäsi Lucasta kovasti, kehui vuolain sanoin sen luonnetta, turkkia ja rakennetta. Naputtelen arvostelut myöhemmin.

Reissu meni kaikenkaikkiaan hyvin, omalla autolla siis oltiin liikkeellä ja hotellissa kaksi yötä bunkattiin. Tallinnassa ja sen ympäristössä on ihan mukavaa ja helppoa ajella ja pääsipä käymään sellaisissakin paikoissa missä ei koskaan ole tullut käytyä kun julkisten varassa on liikkeellä ollut. Miinusta pitänee reissulle antaa siitä että ostoskeskuksen jne. parkkipaikkoja ei näyttänyt juuri missään olevan maan alla eikä muutenkaan niissä ollut mitään varjoa. Koiraa ei voinut miettiäkkään jätettävän autoon. Niinpä ostosreissut jouduttiin hoitamaan koko reissun ajan erikseen toisen ulkoillessa Lucan kanssa sillä aikaa.

Tänään sitten voittaja pääsee turkistaan kesäksi, kuvia seuraa...

ps. Viikonloppuna koittaa ihkaensimmäinen mejä-kokeemme Lapinjärvellä, huisia!

Melkoisen koiratouhukas viikonloppu takana! Eilen oltiin Aptus Show'ssa misseilemässä ja pettymys oli kyllä melkoinen. Tuloksena NUO-H. Tuomarin mukaan Luca on hyvin kesken vielä monilta osin. Arvostelut tässä (käännätetty norjankielisestä toooodella epäselvästä paperista suomeksi näyttelyn käännöspalvelussa):

"Sopiva koko, hyvät mittasuhteet. Tarvitsee enemmän massaa. Kallossa pitäisi olla enemmän vahvuutta ja parempi otsapenger. Pitäisi olla syvemmät kulmaukset ja paremmat jotain... fä**?? (käännöspalvelu käänsi tämän että koristekarvat/hapsut/tupsut). Hyvä lantio ja häntä. Vielä kapea ja matala rinta. Erinomainen turkki. Tasainen mutta lyhyt askel"

Lisäksi se tuomari sanoi Annelle (handelrinani toiminut perrokasvattaja, selkä oli niin huonossa kuosissa ettei voinut itse kehään mennä) että tykkää Lucan iloisuudesta ja muutenkin mutta Luca on tosi keskeneräinen.

Tämmöistä tää on, eikun nokka kohti uusia seikkailuja ja kahden viikon päästä koittavaa Eestin Voittaja-näyttelyä!

Sitten tähän päivään ja MH-luonnekuvaukseen. Matka oli siis aika pitkä, kuvaus tehtiin Lievestuoreella Keski-Suomessa mutta olen ollut kovasti tyrkyllä mihin vaan päästäisiin kuvauttamaan ja tuonne päästiin! ja matka oli tosiaan sen arvoinen.

Edit: hetki venähtikin pariin viikkoon. Mutta tässä kuvia ja matskua MH:sta.

Kuvat ja videot:

http://picasaweb.google.fi/petra.jormalainen/MHLuonnekuvaus#

Arvostelu:

http://picasaweb.google.fi/petra.jormalainen/OmatTiedostot#

Mahtava päivä oli, suosittelen MH-kuvausta ehdottomasti kaikille, erityisesti nuoren koiran omistajille (alaikäraja 18 kk).

Tänään bongasin netistä sekä Aptus Shown (23.5) että Viron voittajanäyttelyn (7.6.) aikataulut. Molemmissa ollaan ainoat. Se on sitten kolme näyttelyä putkeen. Huhuu? Is there anybody out there??? Onks meidät tuomittu johki sadan vuoden yksinäisyyteen? :D

Molemmissa näyttelyissä tuomari tulee Norjasta.

Ilmoitin Lucan Vesikoirat ry:n järjestämään MH (Mentalbeskrivning Hund) luonnekuvaukseen Laukaalla 24.5.2009.

Lisätietoa kuvauksesta ja sen tarkoituksesta löytyy täältä: http://www.elisanet.fi/punasukan/SPL.pdf

Luca tulee olemaan ensimmäinen barbet, jolle tälläinen luonnekuvaus tehdään. Perinteisemmässä luonnetestissä on käynyt kaksi barbettia. Haaveissa olisi, että joskus myöhemmin veisin sitten Lucan myös tuohon perinteiseen luonnetestiin.

Tänään olisi ollut rauniotreenit, mutta sairastan selkääni sen verran pahoin että oli pakko jättää välistä.

Eilen olimme paikallisen koirakerhon järjestämässä yhteistyötestissä, jonka perusteella sitten jaettiin koirat eri ryhmiin alkavaan toko-koulutukseen. Me ilmoittauduimme kilpailevien ryhmään. Tämä ihan jo siitä syystä että vaikka emme vielä ole korkanneet kisauraamme, en ole halukas jälleen kerran aloittamaan ALO-liikkeitten hinkuttamista alusta, ne alkaa olla jo kutakuinkin starttikunnossa, kunhan nyt vaan saadaan hienosäädettyä ja hinkattua vielä multa turha kumartelu pois ja seuraamista tiivistettyä hihnassa ja ilman. Ja hyvä alkaa kurkistelemaan jo hieman ylempien luokkien liikkeitten suuntaan.. Vaikkakin sen olen jo valmiiksi miettinyt että kun me lopulta kisoihin mennään, aiotaan olla luokassaan aina sen verran että saadaan koulutustunnus. Aika monet jättää nämä keräämättä ja siirtyy suoraan ylempään luokkaan kun yksi ykköstulos on plakkarissa. Näin minusta ainakin nyt tällä hetkellä tuntuu, katotaan nyt sitten kun se päivä joskus koittaa :)